Ripa Voikkaalla

RipaC vieraili KumuJT:n luona Kuusankoskella. Ottelu ei alkanut kovinkaan vahvasti Ripan kannalta. Kun matkaan lähdettäessä matkaassa oli juuri täysi kentällinen pelaajia, arvattiin ottelusta tulevan varsin passiivinen Ripan kannalta. Kenttä oli todella märkä, niin kuin tänä kesänä kaikkialla on ollut ja näin ollen lisäsi pelaajien taakkaa. Peli aloitettiin hyvin puolustus voittoisella taktiikalla ja itse puolustuspelaaminen onnistuikin kohtalaisesti. Ottelun kuluessa vastustaja sai kuitenkin yhä useammin vierailtua Ripan maalilla ja ja varsinkin 1-0 maali oli näyttävän kuvion jälkeen näyttävä laukaus ylänurkkaan, jolle Ripan maalivahti ei voinut mitään. Tulos, 2-0, onkin tilanteisiin ja olosuhteisiin nähden hyvä suoritus, jos nyt tappiota voi ikinä hyväksi sanoa.

Syksyn pelit ovat aina rankkoja niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Ja kun Ripan pelaajamäärä on sen verran pieni, vaaditaankin nyt jokaiselta pelaajalta tuikkaa asennetta ja halua tehdä asioita joukkueen eteen.
(2008-08-23 17:51:55)

Kaikki