RipaC voittoon

Ripan C-juniorit kohtasivat piirisarjan ottelussaan KTP:n 94 joukkueen Ristiinassa käydyssä ottelussa.

Ripa sai taas jalkeille miltei täyden miehistön ja lähti otteluun rohkeasti myös hykkäyksiin panostaen. Liekkö vastustaja lukenut sarjataulukoita liian tarkkaan koska Ripa pääsi hyvin häiritsemään heidän pelin rakenteluaan jo alusta alkaen. Välillä näytti jopa siltä, että Ripa vei peliä. Ja kun vielä Ripa sai tehtyä johto maalin, vastustajan maalivahdin pienen nukahduksen kustannuksella, tilanne näytti Ripan kannalta erinomaiselta. Ripan alakerta pelasi tyylikästä ja varmaa peliä luoden mahdollisuudet hyvälle pelin rakentamiselle ja hyökkäyspelille. Loppu tulos, 2-0, oli ansaittu, vaikka varsinkin ottelun loppupuolella vastustajallakin oli omat mahdollisuutensa.

Nyt Ripan pelaaminen oli sillä tasolla johon joukkue halutessaan pystyy ja se näyttää riittävän kohtalaisen hyvin kaupunkijoukkueitakin vastaan. Erikoismaininnan ansaitseen myös Ripan keskikenttän hurja taistelu joukkueen puolesta.

Vielä on jäljellä kaksi kovaa arki-ilta ottelua. Toivottavasti kaikki pelaajat saavat järjestettyä koulu- yms. asiansa niin, että jalkeille saadaan paras mahdollinen joukkue.

(2008-08-30 00:00:00)
(2008-08-30 19:55:22)

Kaikki