RiPa:lle syyskierroksen ensimmäinen voitto.
RiPa-KuP 3-1 (1-1)Ristiinan Pallon nelosen syyskierroksen neljäs ottelu antoi kolme tärkeää sarjapistettä, kun kotiottelussa keskiviikkona kaatui Kulennoisten Pallo Punkaharjulta. Ristiinalaisten pistesaldo oli viidestä viimeisestä ottelusta ennen keskiviikkoa ainoastaan kolme pistettä ja sarjan kärkijoukkuet tuntuivat pääsevän karkuun.
Päävalmentaja Heikki Lähde painotti ottelupalaverissaan iloista pelaamista ilman "hampaat irvessä meininkiä". Myös ottelun ensimmäisten minuuttien aikana pitää tarkasti puolustaa, jottei vastustaja tee maalia oli Lähteen viesti pelaajille. Ottelu alkoikin RiPa:n määrätessä tahdin hyökkäyksiä vyörytettiin tasaisesti kohti KuP:n maalia, mutta joukkueen tehottomuus viimeistelyssä näkyi, pallo saatiin kyllä varmoista paikoista tolppaan tai ohi maalin.
Ristiinalaisten painostus palkittiin ottelun 20:llä peliminuutilla, kun Arto Sarhelan kova laukaus kahdestakymmenestä metristä löysi tiensä punkaharjulaisten maaliin. Tasoitusmaalia KuP:n toimesta ei tarvinnut kauan odotella. Kolme minuuttia myöhemmin laitakeskityksestä KuP:n paras maalintekijä Hans Sahlström ohjasi pallon olkapäällään ristiinan maaliin. Tämä oli punkaharjulaisten ensimmäinen maalipaikka avausjaksolla. Maalin jälkeen pelin ote siirtyi vierailijoille ja RiPa oli ajoittain vaikeuksissa isokokoisten vastustajien kanssa.
Toisen jakson alkupuolella päävalmentaja Lähde vaihtoi kentälle nuoren Juuso Kakkosen ja muutti hieman peliryhmitystä. Kyseiset muutokset tuottivatkin tulosta. Toisen jakson alun ensimmäisen vartin jälkeen ristiinalaiset saivat pelin kulkemaan, kuten ensimmäisen jakson alussa. Juuso Kakkonen nopeana laitalinkkinä vei pallon oikealta ylös ja paine KuP:n maalilla kasvoi. Ottelun ratkaisu nähtiin vajaa puoli tuntia ennen loppua, kun ristiinalaiset iskivät kaksi maalia kolmen minuutin sisällä. Pelikellon näyttäessä 65:ttä peliminuuttia maalitykki Jesse Paasonen vapautti Jarmo Oravan hienollla läpisyötöllä vastustajan maalivahdin kanssa nokikkain, eikä Jamo erehtynyt 2-1 kotijoukkueelle. Kolme minuuttia myöhemmin Juuso Kakkonen keskitti ylös nousseelle Arto Sarhelalle, joka puski loppunumeroiksi 3-1. Jakson loppu olikin pelailua ristiinalaisten keskittyessä tarkkaan puolustamiseen ja punkaharjulaisten yrittäessä luoda painetta vastustajan maalille.
Pelin jälkeen punkaharjulaisten valmentaja Timo Jäärni totesikin RiPa:n vieneen taas joukkuettaan, kuten kevätkierroksellakin. Heikki Lähde oli tyytyväinen RiPa:npeliin. Saimme iloista ilmettä pelaamiseen ja puoliajalla tehdyt muutokset toivat meille ansaitun voiton. Parannettavaa meillä on edelleen maalinteosssa, liian monta paikkaa tuhlataan suhteessa tehtyihin maaleihin. Myöhemmin syksyllä sarjan kärkijoukkueita vastaan ei ole varaa tällaiseen tuhlailuun sanaili Lähde. Vastustajalle hän antoi kehuja siististä pelistä ja loppuun asti yrittämisestä.
Joukkueen pelaamiseen Lähde oli tyytyväinen. Mieltä lämmittävät parhaana pelaajan palkitun Arto Sarhelan maalit, Juuso Kakkosen erinomainen pelisuoritus ja ikinuoren Jari Paukkusen kauden ehdottamasti paras peli totesi päävalmentaja.
Seuraavan kahden viikon ottelutauon aikana ristiinalaiset pelaavat yhden harjoituspelin ja keskittyvät harjoittelemaan maalintekoa. Seuraava peli on 20.8. paikallisvastustaja Otavan Viestiä vastaan Ristiinan urheilukentällä.
(2008-08-06 20:20:51)









