EKP kuritti vaisua RiPa:a
EKP-RiPa 4-0 (0-0)Etelä-Karjalan Pallon vuoro oli ottaa pisteet Ristiinan Pallolta nelosen ottelussa keskiviikkoiltana Ruokolahdella. Päävalmentaja Heikki Lähteen peliteemana oli katkaista useamman ottelun tappioputki, mutta toisin kävi.
Ottelun ensimmäinen jakso oli selkeää ristiinalaishallintaa, mutta lopullinen terävyys harvoissa maalipaikoissa puuttui, tai sitten mentiin paitsioon. EKP puolusti viisaasti useamman miehen linjassa ja pyrki iskemään vastahyökkäyksillä.
Puoliajalla päävalmentaja Lähde yritti sytyttää joukkuetta kovaäänisesti, mutta sama haluttomuus jatkui vierasjoukkueessa toisellakin jaksolla. Kotijoukkue lisäsi vauhtia ja tilanteita luotiin RiPa:n maalille. Kotijoukkueen ensimmäinen maali syntyikin kulman jälkitilanteesta. Ristiinalaiset nostivat puolustuslinjaa ylemmäs hyäkätäkseen koko joukkueen voimin, jolloin kotijoukkueen kärkkäät hyökkkääjät pääsivät läpisyötöistä nokikkain maalivahti Manu Kiljusen kanssa ja iskivät toisen ja neljännen maalin näistä tilanteista. Kotijoukkueen kolmas maali syntyi rangaistuspotkusta.
Ottelun jälkeen päävalmentaja Lähde oli murheellinen joukkueensa esityksestä. En ole vielä nähnyt näin vaisusti pelaavaa edustusjoukkuetta, meidän kakkosjoukkue olisi normisuorituksella voittanut tämän pelin sanoi Lähde. Ei vastustajakaan kummoista esittänyt, mutta halusi voittaa jatkoi päävalmentaja.
Vaisusta ristiinalaisjoukkueesta omalla tasollaan pelasivat raadin palkitsema Jari Paukkunen, sekä Joonas Heinikainen.
(2008-09-03 20:27:31)









