Ristiinan Pallo jatkoon suomen cupissa.

 

Popinniemen Ponnistus/2 - Ristiinan Pallo 1-9 (1-5)

 

Ristiinan Pallon edustusjoukkue matkasi sunnuntaina Kotkaan Kilpisen tekonurmelle Suomen Cup:n toisen kierroksen otteluun Kaakon kuutosen Popinniemen Ponnistuksen 2-joukkuetta vastaan.

Vastustajajoukkue oli ristiinalaismiehistölle "tähystämätön" tapaus, jonka takia päävalmentaja Heikki Lähde teki ottelutaktiikan tyyliin 4-1-4-1. Lähde painotti ottelupalaverissa puolustuksen tärkeyttä, jolloin vastustajan hyökätessä on omia oltava vähintäin viisi pallolinjan alapuolella.

Ottelu alkoi vierasjoukkueen kannalta erinomaisesti, vajaa kaksi minuuttia pelattu ja peli 0-1 Jesse Paasosen viimeistellessä ottelun avausmaalin. Peli ratkesi lopullisesti ensimmäisen puoliajan puolivälissä, kun ristiinalaiset iskivät 4 maalia viiteen minuuttiin kotkalaisten maalivahdin selän taakse. Maalintekjiöinä olivat Jese Paasonen toistamiseen ja Jesse Särkkä kahdesti. Yhden maalin kotkalaiset puskivat omiin Juuso Kakkosen keskityksestä. Kotkalaiset saivat kuparisen rikki RiPa:n  pelatessa jakson lopussa löysästi omalla alueellaan.

Toinen jakso olikin enemmän pelailua RiPa:n kaunistellessa loppunumeroita tasaiseen tahtiin jakson puolivälissä kymmenen minuutin aikana. Maalintekijöinä ikinuori Jari Paukkunen kahdesti ja Jesse Paasonen, joka kahdella toisen jakson maalilla nosti pelisaldonsa neljään maaliin. Tosin Paasonen hukkasi vähintäin saman verran paikkoja.

Päävalmentaja Lähde oli tyytyväinen pelin jälkeen joukkueen kokonaissuoritukseen. Joukkueen taktiikka piti ja virheistä opimme asioita, sanaili Lähde. Meillä on ollut ison kentän pelejä/harjoituksia vasta muutama, joten siihen nähden homma toimi hyvin jatkoi Lähde. Kokonaisuutena hyvin pelanneesta joukkueestaan Lähde nosti esiin laitalinkki Juuso Kakkosen, laitapakki Mikko Okkosen ja joukkueen kapteenin Jesse Särkän suoritukset. 

Kolmannella kierroksella RiPalaiset saavat vieraakseen Uudenmaan piirin kolmosessa pelaavan Salpausselän Reippaan Lahdesta. SalReipas on hyvä mittari ristiinalaisille ennen sarjan alkua. Ottelu pelataan todennäköisesti tiistaina 28.4. Mikkelissä, johtuen tällähetkellä huonoista Ristiinan kenttäolosuhteista. 

 

 


(2009-04-19 00:00:00)

Kaikki