Ripan Cup-taival jatkuu
Ripa kohtasi Suomen Cupin ottelussa Lahtelaisen, Salpausselän Reippaan. Ottelu jouduttiin viemään Mikkeliin, Rantakylän hiekalle Ristiinan kenttien kunnon takia. Myös ottelun myöhäinen alkamisajankohta aiheutti Ristiinalaisissa ihmetystä. Aikaisempaa aikaa tarjottiin vieraille, mutta liekkö pelin tulos ollut heille "selvä", kun halusivat aloittaa vasta kello 19. Kun edellä mainittuihin asioihin lisätään ongelmat tuomareiden suhteen, näytti tilanne ottelun alkaessa huolestuttavalta.
Ripa sai kuitenkin otteluun miltei parhaan miehistön jalkeille ja joukkueella oli jopa varaa huilauttaa loukkaantuneita tulevaa sarja avausta silmällä pitäen. Reipas tiedettiin taitavaksi ja nopeaksi joukkueeksi ja siksi taktiikka suunniteltiin puolustusvoittoiseksi. Reipas aloittikin pelin vauhdilla luoden muutaman tekopaikan, mutta Ripa puolusti sekä taidolla että tuurilla. Reippaan pelaajat tuntuivat hallitsevan jokaista tilannetta hyvien haltuunottojen ja nopean syöttöpelin avulla. Ottelun edetessä Ripakin pääsi suunnitellusti peliin mukaan. Vaikka usein jouduttiinkin palloa purkamaan omalta alueelta, jotkut tilanteet olivat myös hallittujakin. Ongelmia Reippaalaisille aiheutti Ripan laitojen nousut, joita nopeat kärjet tukivat mallikkaasti.
Erätauolla Ripan joukkueelle painotettiin uskallusta käyttää taitojaan ja olla pelkäämättä epäonnistumisia. Liekkö se antanut lisävirtaa pelaamiseen, mutta Ripan keskikentän pallonriisto ja loistava avaava syöttö maalintekoon ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi kentän laidalla. Johtotilanne ei varmaankaan ollut ansaittu pelitapahtumiin nähden, mutta osoitti hyvin sen, ettei kentällä pidä jäädä "surffailemaan" pallon kanssa vaikka vastassa olisi ennakkoon heikompi joukkue. Mutta kuten niin usein pelissä, tehdyn maalin jälkeinen hetki on vaikea. Reipas kuittasi miltei seuraavasta tilanteesta harjoitellun kulmapotkukuvion päätteeksi. Peli jatkui maalien jälkeen samaan tyylin, Reipas hallitsi, muttei kyennyt luomaan todellisia maalintekotilanteita. Ja Ripa taisteli puolustuksessa iskien kun paikka tuli. Varsinainen peliaika päättyi siis tasan 1-1.
Eikä jatkoaika muuttanut peliä toiseksi. Paitsi, että Ripalla oli jatkoajan paras maalintekopaikka. Nopean pistohyökkäyksen päätteeksi keskitettiin laidalta Reippaan maalin eteen, johon Ripan keskikenttä mallikkaasti nousi mukaan. Maalia ei vaan saatu aikaan. Cupin sääntöjen mukaan ottelu piti kuitenkin ratkaista ja tasatulos jatkoajankin jälkeen tarkoitti "rankki kisaa".
Kun laukojia ruvettiin päättämään, valmentajan viesti joukkueelle oli selvä. Nyt jo ollaan voitettu, kuka haluaa voittaa vielä lisää. Viisi pelaajaa laukojiksi löytyi helposti. Itse kisa lienee osa Ristiinalaista jalkapallo historiaa. Yhtä vailla kaikki Ripalaiset toimittivat pallon verkon perukoille ja kun Ripan maalivahti torjui miltei tyylitellen kaksi vastustajaa, ottelu olikin saanut yllätysvoittajan.
Ottelusta on vaikea nimetä parasta Ripan pelaajaa. Maalivahti takasi voiton pilkkukisassa pelaten muutenkin tyylikästä peliä. Alakerta taisteli ja raatoi läpi pelin. Keskikentän valtava työmäärä molempiin pelin suuntiin loi puitteet ottelun tulokselle ja kun hyökkäyspäässä tehdään maali tälläisessä pelissä niin koko joukkue ansaitsee maininnan. Ei pidä myöskään unohtaa Ripa vaihtopenkkiä. Kentälle haluttiin ja kun sinne päästiin, jokainen teki kaikkensa joukkuuen eteen.
Erikoiskiitos täytyy antaa yleisölle, joka oli saapunut kannustamaan Ripaa ja jaksoi olla mukana ja jännittää loppuun asti Rantakylän pimenevällä hiekalla. "Se toinen" ottelu, jonka televisio tarjosi ei tuntunut miltään tämän live-tapahtuman rinnalla.
(2009-04-28 00:00:00)









