Ripa2:sen päätti kautensa voitokkaasti

Ripa2 kohtasi Stu:n Savitaipaleelta ja maksoi keväise t kalavelkansa 3-2 voitolla ja voittomaali syntyi aivan pelin lopussa, kuten keväällä Stu teki tasoittavan Ripaa vastaan.joskus onni hynyilee myös Ripa2:llle.  Peli oli Ripa2:sen ahllussa ja johti jo 2-0 mutta Stu hiipi rinnalle, mutta tosiaan sitten iski Ripa. Ripan maalit teki Ville Ahonen 2 ja Sami Särkkä . Valmentaja Kivisen mukaan peli oli melko vahvasti Ripan hallussa eli voitto ansaittu. Näkyvät hahmot pelissä oli Ville Ahonen 2 maalia ja J. Heinikainen ja J Savikurki pyöritti peliä maallikaasti sekä Aki Lampinen maalissa vahva.

Yhteenveto ja ajatelmia kaudesta:

Kun kausi lähti käyntiin oli joukkue kaikkea muuta kuin valmis ja moni ajatteli, että kuinka tässä oikein käy eli saadanko kausi loppuun ja vai meneekö hanskat tiskiin? En ala yksittäisä pelejä ja pelaajia käsittelemään vaan pyrin kertoman joukkue kokemuksen.  Alkukaudesta selvittyä , joukkue alkoi saavuttaa sitä otetta henkeä joilla pelejä voietaan. Vaikka joukkue harjoittelua ei ollut, tuli kuitenkin kaudella 6 voittoa ja kolme tasapeli ja kolme tappiota ja tehtyjä maaleja toiseksi eniten ja suurin tappio oli 1 maalilla. Näitä vasten kausi  ei ollut ollenkaan huono. lisäksi tuli uusia tuttavuuksia , jotka paranssi oeliään kokojan ja jopa yksi heistä pelasi loppukaudesta paljon edustuksesta. Paljon on kiittäminen myös edustusta , että antoi apuja  peleihin. Kyllä toimivalla reservillä on myös antaa edustukselle, esim nuoret pelaajat jotka tahtoo pelata niin heille reservi on hyvä paikka saada kovuutta ja kokemusta. Mutta se, että homma toimii pitää harjoitella myös talvella , eiköhän tämä kausi sen opettanut.Kausi päättyi hienoon  kakkosijaan  ja Lape ansaitsi voiton ja nousun , siitä heille onnittelut.


(2009-09-15 00:00:00)

Kaikki